TaTU Tampere käynnisti 100 juhlavuotensa kunniaksi hyväntekeväisyyskeräyksen keväällä 2019. Rahaa kerättiin yhteistyökumppanien avustuksella Martti Ollgren uinneissa sekä Virrat-Tampere viestiuinnilla. Lisäksi TaTU:n syntymäpäiväjuhlien tuotto ohjattiin tähän lahjoitukseen. Kaikenkaikkiaan lahjoittavia tahoja oli keräyksessä mukana 25 ja kokonaistuotoksi saatiin 6000 €. Summa lahjoitettiin Hope ry:n kautta vähävaraisten lapsiperheiden ja huostaan otettujen lasten tukemistyöhön Tampereen alueella. TaTU:n toiminnanjohtaja Juho Allonen ojensi lahjoitusta kuvastavan ”shekin” Hope ry:n edustaja Sari Vilmuselle SM-uintien avajaisissa.

Lisäksi TaTU on järjestänyt hyväntekeväisyysuimakouluja vuoden 2019 aikana yhteensä 7000 € edestä. Yhteistyötahoina uimakouluissa ovat olleet Hope ry, Tampereen kaupunki sekä Tampereen lasten klinikan tuki ry (kivaa tekemistä sairaala-arjen vastapainoksi, hanke). Uimakouluja on järjestetty vähävaraisille ja pitkäaikaissairaille. Myös Uinti Tampere on omalla tahollaan järjestänyt vastaavanlaisia uimakouluja, joten yhteensä Tamperelaiset uimaseurat ovat järjestäneet hyväntekeväisyysuimakouluja 10 000 € edestä.

TaTU Tampere voi ilokseen ilmoittaa, että yhteistyöryhmien toiminta tulee myös ensi vuonna jatkumaan entisellään. Seura haluaakin kannustaa  myös muita seuroja mukaan vastaavanlaiseen toimintaan.

TaTU:n 100 v juhlavuosikeräykseen osallistuneet tahot ovat:

  • Uinti Tampere ry
  • Tampereen Uinnin Tuki ry
  • Suomen Uimaliitto
  • Nokian Pyry
  • Naisten Voimisteluopistosäätiö
  • Hämeen Liikunta ja Urheilu
  • Suomen Hopealinja Oy
  • TUL Tampereen piiri
  • Rakennustyö Yltävä & Väisänen Oy
  • Pub Joseph
  • Lakiasiatoimisto Mäkihannu
  • Style design
  • Temotek
  • TVA, Tampereen vuokra-asunnot
  • Metsuri Keränen
  • Jouko Luomi ja Karin Luomi-Messerer
  • Tampereen Urheilun Edistämissäätiö
  • Pirkanmaan Jätehuolto
  • Rekrytointipalvelu Sihti
  • K-market, Vellamonkatu
  • Kauniiden Uintiryhmä
  • DDC-tekniikka Oy
  • Klubben Sport Finland Oy
  • Ahveniston toimintapuisto
  • Flowpark Hämeenlinna

Kiitos vielä kerran kaikille yhteistyötahoille keräykseen osallistumisesta!!

TaTU Tampere
Evästeinfo
TaTU Tampere

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin. Edelliset edesauttavat sivuston käyttäjäkokemusta sekä teknistä toimintaa, ja jälkimmäiset liittyvät mm. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Välttämättömät

Välttämättömiä evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston sujuvan teknisen toiminnan mahdollistamiseen.

Esim. sivustolla tarjotut sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Jos haluat käyttää kyseisiä jakolinkkejä, hyväksyt samalla sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon jota he voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

Toiminnalliset evästeet

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä. Eväste löytää vierailijan tietokoneen teknisen osoitteen (numerosarja) ja paikkakunnan jossa päätelaite sijaitsee, mutta se ei pysty tunnistamaan kuka henkilö konetta käyttää.