TaTU:lla oli jälleen vahva edustus lyhyen radan EM-uinneissa, kun Ida Hulkko ja Anton Herrala tulivat valituksi joukkueeseen. Lisäksi TaTU:n päävalmentaja Jere ”Jermu” Jännes oli maajoukkueen valmentajana mukana kisoissa. Tällä kertaa kisat järjestettiin Glasgow`ssa Skotlannissa.

Ida huipensi hienon kautensa jälleen arvokisafinaaliin sijoittumalla päämatkallaan 50 m rintauinnissa 5. sijalle. Hän oli myös mixed viestissä mukana uimassa rintauintiosuutta, jossa Suomen joukkue saavutti niinikään finaalipaikan ja 6. sijan. 100 m matkalla Ida ui lähelle ennätystään ja eteni välieriin asti sijoittumalla 10. sijalle. Kisat kuitenkin päättyivät ennenaikaisesti sairastumiseen ennen viimeistä kisapäivää.

Anton urakoi peräti viisi henkilökohtaista lajia ja kaksi viestiä. Antsalla parhaaksi tulokseksi jäi miesten kivikovassa 50 m vapaauinnissa 29. sija. Jatkoon olisi tarvittu 0,24 s kovempi aika. Molemmissa viesteissä kohtalona oli myös niukka karsiutuminen finaalista ensimmäisenä joukkueena.

Idan ja Antonin syyskausi jatkuu vielä viikon kerran sillä jäljellä ovat SM-uinnit Tampereella. Tule katsomaan ja kannustamaan Idaa ja Antonia sekä koko TaTU:n joukkuetta 12.-15.12. Tampereen uintikeskukselle.

Ida Hulkko

  • ke 4.12. 50 m RU erät: 7) 30,33 Q, välierät: 5) 30,07 Q, finaali: 5) 29,95
  • pe 6.12. 100 m RU erät: 10) 1.05,63 Q, välierät: 10) 1.05,63 (Q 1.05,37)
  • su 8.12. 50 m VU (61.): DNS

Anton Herrala

  • ke 4.12. 100 m PU 40) 52,54 (Q 51,35)
  • to 5.12. 200 m VU 51) 1.50,10 (Q 1.43,61)
  • pe 6.12. 50 m VU 29) 21,83 (Q 21,59)
  • la 7.12. 100 m VU 39) 48,57 (Q 47,58)
  • su 8.12. 200 m PU

 

Muut tulokset löytyvät TÄSTÄ

Kuvia kisoista löytyy TÄSTÄ

Uimaliiton EM-kisasivu löytyy TÄSTÄ

TaTU Tampere
Evästeinfo
TaTU Tampere

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin. Edelliset edesauttavat sivuston käyttäjäkokemusta sekä teknistä toimintaa, ja jälkimmäiset liittyvät mm. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Välttämättömät

Välttämättömiä evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston sujuvan teknisen toiminnan mahdollistamiseen.

Esim. sivustolla tarjotut sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Jos haluat käyttää kyseisiä jakolinkkejä, hyväksyt samalla sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon jota he voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

Toiminnalliset evästeet

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä. Eväste löytää vierailijan tietokoneen teknisen osoitteen (numerosarja) ja paikkakunnan jossa päätelaite sijaitsee, mutta se ei pysty tunnistamaan kuka henkilö konetta käyttää.