Ida Hulkon upea vuosi huipentuu ISL:n välieriin

13.11.2020

Neljä Suomen ennätystä. Kaikkien aikojen maailmantilaston kahdeksas sija. Olympialaisten A-raja. Kaksi osakilpailuvoittoa ja kuusi top 3 -sijoitusta maailman parhaiden uimareiden joukossa ISL:ssä.

Ykkösuimarimme Ida Hulkon vuosi on ollut huikea.

– Olemme seurassa erittäin iloisia ja ylpeitä Idan ja valmentaja Jere Jänneksen tekemästä työstä. Vuosi on myös ollut seuralle opettavainen siltä kannalta, mitä seura voi tehdä tukeakseen huippuyksilöänsä matkalla maailman huipulle, seuran toiminnanjohtaja Juho Allonen miettii.

Hulkon huikea vuosi on herättänyt myös ajankohtaisen keskustelun TaTU:n kahvipöydissä: miten Hulkon vakuuttavat saavutukset näkyvät vuoden 2020 Läpimurto-äänestyksessä – tai jopa Vuoden urheilija -äänestyksessä?

– Kyllä meillä on molempiin kategorioihin erinomainen ehdokas. Ei kahta sanaa, Allonen jatkaa.

Hulkon edustaman Team Ironin kausi uinnin ammattilaisliiga International Swimming Leaguessa jatkuu viikonloppuna välierissä, joiden neljä parasta joukkuetta etenee 21.–22.11. uitavaan ISL:n finaaliin.

Jänneksen mukaan ISL on tuonut Hulkolle erinomaista oppia matkalla kohti Tokion olympialaisia.

– Kuusi viikkoa maailman parhaiden kanssa ja joka viikko kovimmat mahdolliset kisastartit. Matkaan on tarttunut varmasti paljon etenkin henkiselle puolelle. On myös mahdollista, että ensi vuonna olympialaiset järjestetään kuplassa, joten sitäkin varten on nyt arvokasta kokemusta. Pidetään huoli, että palautuminen lähtee Budapestin reissun jälkeen kunnolla käyntiin ja työ kohti isompia haaveita jatkuu, Jännes kertoo.

Entäpä mitä valmentaja ajattelee uimarinsa mahdollisuuksista Läpimurto- ja Vuoden urheilija -äänestyksissä?

– Ida on murtautunut tänä vuonna entistä vahvemmin kansainväliseen kärkeen. Mielenkiintoista seurata, ketä ehdokkaiksi valitaan.

 

Kuva: Jani Virolainen