Viikinsaaren ympäriuinti tulee taas!!

Kilpailusivu ja ilmoittautuminen on avattu! Tapahtumasivu löytyy TÄSTÄ.

Viikinsaaren ympäriuinti on Suomen vanhin avovesiuintitapahtuma. Tapahtumassa uidaan Tampereen Pyhäjärvessä, noin 20 min laivamatkan päässä Tampereen keskustasta, sijaitsevan Viikinsaaren ympäri. Uintitapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1919 ja vuonna 2019 tapahtuma uidaan 82. kerran. Uintitapahtumaan mennään Laukontorin rannasta lähtevällä laivalla.  Uintimatka saaren ympäri on noin 2100 m. Tapahtumaa varten on varattuna sauna, jonka yhteydessä on pukuhuone vaatteiden vaihtoa ja tavaroiden säilytystä varten. Uinnin jälkeen on mahdollisuus saunomiseen ja uintisuorituksen puintiin Viikinsaaren yhteissaunassa. Saaren voi kiertää uimalla kelloa vastaan tai maisemista nauttien ja mukaan tarvitaan myös kannustajia.

Tapahtumassa on osallistunut parhaimmillaan noin sata uimaria. Veden lämpötila on ollut uintien aikana heinäkuisen lämmin, enimmäkseen 18-20 asteen välillä. Uintiin voi osallistua myös märkäpuvulla ja räpylöillä. Uintitulokset julkaistaan erikseen märkäpukusarjan uimareille.

Evästeinfo
TaTU Tampere

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin. Edelliset edesauttavat sivuston käyttäjäkokemusta sekä teknistä toimintaa, ja jälkimmäiset liittyvät mm. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Välttämättömät

Välttämättömiä evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston sujuvan teknisen toiminnan mahdollistamiseen.

Esim. sivustolla tarjotut sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Jos haluat käyttää kyseisiä jakolinkkejä, hyväksyt samalla sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon jota he voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

Toiminnalliset evästeet

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä. Eväste löytää vierailijan tietokoneen teknisen osoitteen (numerosarja) ja paikkakunnan jossa päätelaite sijaitsee, mutta se ei pysty tunnistamaan kuka henkilö konetta käyttää.