Uimahallit aukeavat – TaTU:n toiminta täyteen vauhtiin!

04.02.2022

Iloisia uutisia! Koronatilanne on rauhoittumassa Pirkanmaan osalta ja AVI on eilen ilmoittanut, ettei tilojen sulkua koskevaa päätöstä tulla enää 5.2. lähtien jatkamaan. Näin ollen myös uimahallit ovat jälleen normaalisti auki lauantaista lähtien ja viimeisetkin TaTU:n harrastajat pääsevät aloittamaan kevään uintiharrastuksen. Alla vielä lisätietoja muutoksen vaikutuksesta sekä siitä miten vapaille uimakoulu ja kurssipaikoille pääsee vielä mukaan.

Vauva-, perhe-, erityisuinti- ja aikuisten uimakoulut ja kurssit
Loputkin ryhmät, joiden aloitus siirtyi rajoitusten takia, pääsevät alkamaan 5.2. lähtien. Kaikki ryhmien uintiajat pysyvät ennallaan. Olemme lähettäneet eilen kaikille osallistujille vielä erillisen toimintaohjeen oman ryhmän toteutukseen liittyen.

Lasten uimakoulut Uintikeskus, Hervanta ja Ylöjärvi
Tammikuussa käynnistyneet lasten uimakoulut jatkuvat normaalisti samoilla ajankohdilla kuin tähänkin asti. Vanhemmat voivat saattaa jokaisella uintipaikalla lapset pukuhuoneiden ja suihkutilojen läpi altaalle. TaTU:n ohjaaja hakee lapset suihkutilan edestä allastilasta. Uintitunnin päätyttyä vanhemmat hakevat lapsensa samasta paikasta. Vanhempi saa kassalta saattajarannekkeen. Mikäli vanhempi haluaa mennä uimakoulun ajaksi itse uimaan, tulee hänen maksaa normaali uimahallin sisäänpääsymaksu. Suosittelemme vahvasti kasvomaskin käyttöä sisätiloissa. Huomioithan, että lauantai ja sunnuntai iltaisin Tampereen Uintikeskus on ainoastaan seurakäytössä. Näin ollen huoltaja ei voi käydä uimassa tuntien aikana.

Hervannan ja Tampereen Uintikeskuksen hakemattomat rannekkeet toimitetaan nimellä varustetussa kuoressa uimahallin kassalle. Aikuisten tuntien osalta rannekkeet jaetaan ennen ensimmäistä uintikertaa aulassa. Ylöjärven uimahallilla puuttuvaa seurakorttia voi tiedustella kassalta.

Ranneke tai kortti on oltava mukana jokaisella uintikerralla. Ilman korttia tai ranneketta uimahallin kassa veloittaa normaalin uintimaksun. Puuttuvista rannekkeista tai korteista voitte ottaa yhteyttä harrasteuinnin koordinaattoriin.

Lasten uimakoulut Tampereen Portti
Tammikuussa käynnistyneet lasten uimakoulut jatkuvat normaalisti samoilla ajankohdilla kuin tähänkin asti. Vanhemmat voivat saattaa lapset allastilaan ja auttaa apua heitä pukuhuoneissa ja suihkutiloissa. Tartuntatautilain 58 d mukaisesti rajoitamme tilassa olevaa asiakasmäärää, joten vanhempien tulee edelleen poistua sisätiloista uintitunnin ajaksi. Suosittelemme vahvasti kasvomaskin käyttöä sisätiloissa.

Ilmoittautuminen vapaille paikoille
Olemme avanneet ilmoittautumisen vapaille uimakoulu- ja kurssipaikoillemme uudelleen. Vapaat paikat näkyvät nettisivuillamme: https://tatu.fi/uimakoulut/
Vauva-, perhe- ja aikuisten kurssit alkavat vasta helmikuussa, joten vielä pääsee mukaan koko kevätkaudelle. Myös tammikuussa alkaneihin uimakouluihin ja kursseihin voi vielä tulla mukaan. Hyvitämme kurssimaksussa alkupäästä väliin jääneet uintikerrat. Mikäli tulet mukaan kesken kauden olethan yhteydessä sähköpostitse: 

Kilpauintiryhmät
Kilpauintiryhmien harjoitukset jatkuvat normaalien harjoitusaikojen mukaisesti. Alla vielä muistutuksena yleiset ohjeet:
1) Minimoidaan pukuhuoneissa ja suihkutiloissa vietetty aika, ryhmänä sisään valmentajan johdolla 15min ennen harjoituksen alkua.
2) Uimarit ja valmentajat desinfioivat kätensä halliin sisään tullessa
3) Uimareilla (12 vuotta täyttäneet) ja valmentajilla maskit päässä uimahallin aulassa sekä pukutiloissa
4) Pukuhuoneissa käyttämään vain niitä pukukaappeja, joiden molemmille puolille jää vapaa kaappi.
5) Turvavälit tulee säilyttää muihin ihmisiin.
6) Harjoituksiin tullaan vain täysin oireettomana
7) Portista kuljetaan normaalisti omilla rannekkeilla. Portista ei kuljeta ilman ranneketta. Mikäli ranneke ei toimi, saa kassalta punaista ranneketta näyttämällä kertarannekkeen. Tieto rannekeongelmista valmentajalle.

Kilpailutapahtumat
Koronanyrkki on jälleen antanut luvan aloittaa lasten ja nuorten kilpailutoiminnan. Ensimmäiset mansecupit kisataan 5.12. (R5-10) ja 12.12. (R1-4). Tällä hetkellä näyttää myös siltä, että isompia kilpailuita voidaan jälleen keväällä järjestää. Ensimmäinen isompi kisa keväällä on tähän tietoon Manseuinnit 12.3. Tampereella.

Lisätietoa
Uimakoulut ja kurssit: , 045 602 5330
Kilpauinti: , 040 556 2977