Kuvassa vasemmalta oikealla TaTU:n pitkäaikaiset valmentajat: Maru Granroth, Saija Myllymäki, Teppo Myllymäki, Kati Tikkanen ja Matti Tikkanen
Yksi vahva vislaus altaan reunalla on vaiennut ja nyt on vaikea löytää sanoja, kun ei edes haluaisi kirjoittaa tällaista tekstiä… Toisaalta on suuri kunnia muistella ja kertoa rakkaasta ja tärkeästä valmentajakollegasta, ystävästä, persoonasta, ihmisestä, jonka poismeno jättää valtavan aukon seuraamme ja koko suomalaiseen uintiperheeseen!
Maru oli TaTUlainen alusta loppuun. Harva seurassa edelleenkään tietää mikä hänen oikea nimensä on, mutta meille kaikille hän oli ja on aina Maru. Seurasydän syttyi oman uintiuran myötä kasvaen valmennustehtävissä vuosikymmenten ajan. Maru oli myös kahden lapsen ihana äiti. Toki lapsetkin kulkivat TaTU:n uimarinpolun ja hienosti sen tekivätkin, osin myös nauttien äitinsä valmennuksesta! Omien lasten jo nostettua uikkarit naulaan, TaTU:n onneksi Maru jatkoi valmennusta ja antoi valmennusosaamistaan seuramme uimareille ja kollegoille vielä vuosien ajan. Maru oli jo myös mummu, joka toi usein kisoihin ja joskus reeneihinkin ihanat pienet lapsenlapsensa nauttimaan mummun kanssa hallin tunnelmasta, eväitä unohtamatta. Olisi ollut ihana nähdä heidän yhteistä seurapolkuansa vielä paljon pidempään.
Meillä on Marusta muistoja jo vuosikymmenten ajalta, mutta parhaiten me hänet muistamme yhteisten valmennusvuosien varrelta. Marun kanssa valmentaminen oli ennen kaikkea hauskaa! Vaikka valmennus on välillä vaativaa, altaan päädyssä, jumppasalissa ja kisareissuilla meillä oli aina huumori mukana. Marun kanssa pystyi kuitenkin jakamaan myös niin uinnin kuin muunkin elämän ilot ja surut, ja niin me teimmekin. Maru puhui asioista suoraan ja piti kiinni periaatteistaan, eikä koskaan tarvinnut miettiä onko siinä taustalla jotain muuta. Kyllä hän oli seuran äitihahmo.
Marua ja hänen järjestelmällisyyttään on koko seuran kiittäminen monen reissun järjestelyistä. On reissattu leirejä ja kisoja ympäri Suomea ja Eurooppaa. Erityisen lämpimiä muistoja on monella Maarianhaminan legendaarisilta kisareissuilta ja Pajulahden leireiltä. Voi veljet… kyllä meillä oli hauskoja reissuja yhdessä! Maruun saattoi aina luottaa, että hommat järjestyy ja aikataulut pitää ja kyllä, mehän luotettiin ja saatiin olla melkein kuin ellun kanat. Marua on jo nyt valtava ikävä!
Ihmisenä hän oli lapsirakas, oikeudenmukainen ja todella hauska. Sairautensa aikana oli varmasti vaikeita hetkiä, mutta hän kertoi, että haluaa tehdä hänelle tärkeitä asioita ja niin hän teki; hän valmensi TaTUlaisia lapsia. Sitkeäkin hän oli ja uskollinen asialleen ja lähipiirilleen. Maru oli valmentaja kaikille, yli ryhmärajojen. Harvassa ovat ne TaTU:n uintikasvatit, jotka eivät ole jollain tapaa Marun opeissa olleet. Hän oli altaalla napakka ja reilu ja kun lapsilta kysytään niin äänekäs, vislasi ja nauroi isoon ääneen. Ja moni uimari muistaa varmasti aina, ettei päätyyn pidä tehdä tonttia!
Ystävinä olimme toistemme tukena loppuun saakka. Lohdullista meille tänne jääneille on, että saimme kulkea Marun kanssa pitkän yhteisen polun ja ne muistot jäävät elämään! Yksi Marun valmennettavista kertoi muiston, joka lohduttaa varmasti meitä kaikkia: Maru oli opettanut hänelle pienenä, että Marun taikalasit näkee kaiken, myös veden alle. Nyt hän sanoi, että ”Eikös ne Marun taikalasit näe edelleen kaiken?!” Me haluamme uskoa, että kyllä ne näkee!
Kiitos Maru kaikesta ja lepää rauhassa!
Saija ja Teppo Myllymäki,
Piritta Sarkki, Tiina Soukka,
Kati ja Matti Tikkanen
Kirjoittajat ovat TaTU:n valmentajia ja kulkeneet TaTU:ssa Marun kanssa yhteistä taivalta niin valmennettavana, valmentajakollegana kuin ystävänä