Seuran pitkäaikainen puheenjohtaja Mika Tynkkynen jää hallituksesta pois omasta pyynnöstään, mutta jatkaa edelleen aktiivisesti seuran kehittämistyössä. Kiitämme Mikaa hänen valtavasta panoksestaan, jonka hän on antanut TaTUn hyväksi. Puheenjohtajana Mika on vienyt seuraa ammattimaisempaan suuntaan, auttanut tunnistamaan kehityskohteita, ja hänen johdollaan on uskallettu tehdä rohkeita päätöksiä seuran eteenpäin viemiseksi. Isot kiitokset Mikalle suurella TaTU-sydämellä tehdystä työstä seuran eteen.
Puheenjohtajuus siirtyy varapuheenjohtajana toimineelle Jussi Saukolle. Jussi on pitkäaikainen hallituksen jäsen ja monille tuttu kasvo myös kilpailuorganisaatiosta, erityisesti tekniikan puolelta ja kilpailunjohtajana. Uimaliitossa Jussi toimii kilpailutyöryhmän (KTR) jäsenenä.
Hallituksen kokouksessa 1.9. uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Juho Allonen.
Hallitus toivottaa kaikille menestystä alkavaan kisakauteen ja toivottaa kaikki tervetulleiksi Ollgreneihin 27.9.!
